tiistai 19. helmikuuta 2013

"Sulje silmäsi, niin näet selvästi. Lakkaa kuuntelemasta, niin kuulet totuuden."



Koetelin koski talven kesyttämänä

 Tuntuu kuin talvihorros pikkuhiljaa päästäisi otetteestaan. Ja hissukseen olen todellakin ollut, töistä on ollut ruhtinaalliset kolme viikkoa vapaata.
 Niinkuin otsikkoni antaa ymmärtää olen viettänyt sisäänpäin kääntynyttä elämää. On ollut ihanaa vain hissutella. Hissunkissun, nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, valvoa niin kauan kuin valvottaa, ei kiirettä minnekkään, nauttia talven ihmemaasta, latuja hissukseen hiihdellessä, kirjaa lukien, neuloen, eli mitä milloinkin tai sitten ei yhtikäs mitään. Tuntea kuinka  energia varannot hiljalleen täyttyvät, ehkäpä talvi onkin tarkoitettu itsetutkiskelun ja kiirettömyyden ajaksi silloin kun se vain on mahdollista.
 
Idätyksessä on itua
 

 
                                                             
Kun on ollut tuota aikaa niin kaapin perukoilta on löytynyt idätysastiat ja mehulinko joita olenkin ahkerasti käyttänyt. 
 
Ei aina porkkanat porkkanoina
 
Maukkaan mehun saa porkkanoista ja palasesta tuoretta inkivääriä sekä halutessaan  voi vielä  lisätä  sitruunanpuolikkaan,
 mums herkkujuomaa, ainakin omasta mielestäni. Jyrki on tosin tarvinnut hiukan totuttelua.
 

Mehulingolla tuoretta ja hyvää
 
 
 
Tehosekotintakin tulee välillä käytettyä ja yleensä teen mustikasta, kookosmaidosta ja kananmunasta "drinkit" meille. Puolukka ja mansikkakin sopii hyvin tähän herkkujuomaan.
 


 
Kippis ja kulaus kevättä odotellessa!





tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013



Onnekasta Uutta Vuotta toivotellen, 
Tommy Tabermannin sanoin

Onni

Lennä, lennä
hetken tulinen lintu
Tee pesä pilvien väliin
Sitä se onni on
ettei hetkeen katso taakseen
eikä eteen